Koeajot

Auto, jolla ei kysellä lupia, Defender 2014

Kahteen ruutuun pysäköinti, maastoradalla väärään suuntaan ajaminen, keskiaikaisen linnan hyväksikäyttö oman edun tavoittelemiseen, töistä lähteminen milloin huvittaa, null problemo, niinkuin Alf sanoisi. Defender on kuin joka koulusta löytyvä rikkaan perheen ruma lapsi – luulee olevansa muita parempi, ja vaikka kokisi murskatappion, antaa silti ymmärtää voittaneensa.

Ei varmaan tarvitse edes kertoa millaiset armeijavibat tuli, kun nousi tämän lihalaatikon kyytiin. Erona vain, että tällä kertaa auto tuntui sotaharjoituksen märältä unelta; alla oli maastokykyiset mutakumit, edestä löytyvillä LED- valoilla näki jo hieman paremmin, penkit oli täytetty jollain Uppo-Nallen pumpulilla, kojetaulussa oli nappi tuulilasin lämmitykselle sekä ilmastoinnille ja talvikylmällä liiallisen lämmön poistamisesta pitivät tuttuun tyyliin huolen ovien tiivisteet, tai oikeastaan niiden varsin suuret mittaheitot. Auton arvo on sen verran tosissaan otettava, että kirjoitan sen pankkikielellä; kuusikymmentäviisituhatta euroa. Tämä siis 2014 vuosimallin autosta, jolla ajettu reippaat 30tkm, eli auto on käytännössä uusi. Tuohon hintaan kuitenkin saisi ainakin 3kpl hyviä uudehkoja käyttöautoja, joten Defender on aivan saatanan kallis jopa käytettynä. Mutta se pitää silti itseään parhaana… BWT:n impulsiiviseen ja harkitsemattomaan tyyliin nojaten päätimme viedä auton suoraan maastoon.

Oli muistaakseni syyskuu 2019, kun satuin vielä omistamaan 2008 vuosimallin Range Rover Sportin. Auto oli maalattu satiininmustaksi 20″:n vanteita myöten ja vikaherkällä 2,7 litran “pösön” diisselikoneella auto oli kelpoinen korkeintaan keskiluokkaiseen suomalaiseen kuula-ase -räppivideoon. Tehtiin myös tämän auton kanssa pitkä, ainakin tupakan mittainen, harkittu päätös viedä auto ulkoilemaan serkkunsa Defenderin kanssa.

Paikaksi valittiin luonnollisesti Hämeenlinnassa sijaitseva, merkin virallinen testirata, Land Rover Experience. Lähtökohtaisesti paikka on tarkoitettu ainoastaan ajettavaksi heidän omilla autoillaan ammattilaisen valvonnan alla, mutta minä sinisillä silmilläni sain vakuutettua, ettemme tarvitse kumpaakaan. Meille oli varattu tunti aikaa, ettemme ehtisi saamaan kaaosta aikaan ja totuttuun tapaan olimme hieman myöhässä ja piti laittaa töpinäksi ennenkuin pimeä ennättää. Rata käytiin pikaisesti läpi henkilökunnan ajamana, jonka jälkeen saimme vapaat kädet, jalat ja varsinkin päät. Ideanahan meillä oli verrata Defen etenemiskykyä räppäriRangeen ja hyvinhän tuo näytti molemmilta onnistuvan. Reitit olivat selkeät ja sopivan haastavat sellaiselle ihmiselle, joka laittaa kädet ratilta silmille heti kun ensimmäinen ongelma tulee eteen. Hetken siinä pyörittyämme tätä “perusrataa” teimme toistamiseen BWT:n impulsiiviseen ja harkitsemattomaan tyyliin päätöksen kokeilla tämän metsäpalstan jyrkintä mäkeä – ylöspäin. Ei meillä ollut hajua, että tuo mäki oli tarkoitettu vain alaspäin mentäväksi. Mistä me se oltaisiin voitu tietää, siitäkö, että mäen juuressa oli heti 110:n asteen mutka, mikä ei ylöspäin mentäessä antaisi mahdollisuutta alkuvauhdeille? Kaukaa haettua sanon minä.

Ongelmaksi mäen nousemisessa muodostui vasempaan ajouraan kuin tyhjästä ilmestynyt kuoppa, mikä sai ensin eturenkaan pyörähtämään tyhjää ja jos oli oikein onnekas ja pääsi hieman ylemmäs, takarengas seurasi perässä ja veto loppui siihen. Hetken siinä rynkytin Rangella mäkeä ylös koittamalla eri ajotiloja, kuten väsynyt, road rage, anelu ja itku. Joku saattoi unohtua, on siitä reipas vuosi kuitenkin aikaa. Sitten toki autosta pystyi valitsemaan ihan teknisiäkin ajotiloja mm. lumen, mudan, hiekan ja kivikon väliltä ja lisäksi oli käytettävissä myös alennusvaihteisto. Rangen etu Defeen oli automaattivaihteisto, sillä ilman sen isompaa kiihdytysaluetta Rangella sai liki kaiken väännön heti käyttöön, kun lähti liikkeelle jarrua vasten kaasuttamalla. Lopulta Rangella päästiin ylös alennusvaihteiston 2. vaihteella manuaalipuolella. Defenderin alku näytti lupaavalta, mutta Transitin 2 litraisesta koneesta jäi voimaa uupumaan aika reippaasti eikä oikeaa vaihdetta löytynyt. Täytyy kyllä antaa Puriksen kylmäpäisyydestä maininta; mäkeä ympäröi alhaalta ylös asti molemminpuolin aivan liian lähellä olleet puut ja voin sanoa, että vaatii hieman Lapualaista luonnetta yrittää kiertää tuo ongelmia aiheuttanut kuoppa tähtäämällä 30 senttiseen koivuun lähtökiihdytyksessä ja sitten toivovansa, ettei neliveto päätä hypätä 16 -vuotiaan murrosikäisen tavoin suoraan kimppuun tekemään jotain mitä ei tänäpäivänä suositella tehtäväksi täysin tuntemattomien kanssa.

Vaikka yritys oli kova, ei Defe suostunut nousemaan ja tässä kohtaa meidän leikkimmekin lopetettiin henkilökunnan toimesta, kun tuo mäki olisi kuulemma ollut helpompi mennä toiseen suuntaan. Ehkä vielä kerran kuitenkin nöyrät pahoittelut LRE:lle tästä vaivasta ja suuret kiitokset kuopan korjaamisesta vaikka vaadimme jäädä paikat itse tasoittamaan! LRE:ltä löytyy myös reittejä, missä vaaditaan vinssejä, joten jos juuri sua kiinnostaa lähteä vaikka firman porukalla pitämään hauskaa, niin suosittelen unohtamaan kaikki koti-isiä kiihottavat mönkijä- ja motocross -safarit ja ottamaan yhteyttä Land Rover Experienceen. Saatat sieltä saatavilla taidoilla vielä tehdäkin joskus jotain.

Minun ikääni nähden mittavan Land Rover -kokemuksen perusteella on ollut hauska huomata, että nämä autot toimivat kuin Sveitsiläinen kello silloin kun ne ovat maastossa tekemässä työtä, mihin ne on suunniteltu. Yleensä ongelmat alkavat sitten, jos täytyy ajella vaikka päivittäistä työmatkaa ja muita ajoja, mihin tarvitaan luotettavaa daily drivea, mutta on uskomatonta, miten paikoissa, missä on suuri riski rikkoa jotain, näihin ei tule naarmuakaan. Ja vaikka Defe oli meidän hataralla mittapuulla tällä kertaa Rangea huonompi maastossa, se näyttää parkissa ollessaan siltä kuin ei olisi estettä mitä se ei tuhoaisi tieltään.

Land Rover Experiencen jälkeen katsoimme kelloa ja päätimme polkaista Vanajanlinnan pihaan, se kun on siinä vieressä. Ei voisi olla täydellisempää komboa kuin Land Rover ja Vanajanlinna. Viskiä naamariin ja ketunmetsästys voi alkaa. Nopeasti ennen pimeän saapumista ehdittiin ottamaan muutamat, tässä artikkelissa nähtävät ruudut ja yritettiin siinä tehdä jotain videonkin tapaista, mutta ensin meiltä loppui huomaamattamme mikkien vastaanottimesta patterit ja tämän ongelman korjattuamme, yrittäessä sanoa uudestaan ne samat, aiemmin lonkalta heitetyt sanat, kameroidemme edestä viiletti edestakaisin Vanajanlinnassa kummittelevan Martta -haamun sijaan mukava, majoitusta etsivä setämies. Kiitos myös Vanajanlinnalle, palvelu ei ole koskaan pettänyt eikä pettänyt taaskaan; kysyessäni mahdollisuutta kuvata sain vastaukseksi “Jos voimme auttaa jotenkin tulkaa vain hihkaisemaan”.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *